Vesileppis - Aktiivinen superkeskus




Lasten iät:

Muumijääluolasta ja Vesileppis Winterparkista ympärivuotinen matkailukohde

25.12.2023

Muumi-jääveistosnäyttely avautuu Leppävirran Vesileppiksessä tapaninpäivänä 26.12.2023 jo viidelle kaudelleen.

Edellinen näyttelykausi ilahdutti kävijöitä vain kesä- ja syyskauden, mutta nyt avattavasta Muumi-jääluolasta tulee käytännössä ympärivuotinen elämys, sillä näyttely sulkeutuu vasta 8.12.2024. Toinen merkittävä uutuus kaudelle 2024 on edelleen luolastossa kasvanut aktiviteettialue Vesileppis Winterpark.

Aktiviteettialue laajenee nyt myös areenaosan toisen pään tunneliin, jonne rakentuu Leppäkerttu oy:n toimitusjohtaja Esa Salmiheimon mukaan jopa Euroopan pisin sisäjääliukumäki!

"Nälkä kasvaa syödessä, on tavattu sanoa ja halusimme taas jotain aiempaa suurempaa", Salmiheimo sanoo. "Siirsimme renkailla laskettavan tube-mäen toiselle puolelle areenaa ja näin mahdollistui noin 80 metriä pitkän jääliukumäen rakentaminen entisen tube-mäen lähtöpaikkaa hyödyntämällä."

"Veistosnäyttelyssä lähdimme laajentamaan kesäkauden viidakkoteemaa sen näyttävyyden ja veistoksellisen haastavuuden takia. Anssi Kuosan vetämä kansainvälinen veistäjätiimi otti teemamme ilolla vastaan juuri tästä syystä. Kohtauksethan sinällään ovat eri tarinoista, mutta viidakolla on tänä vuonna suurin rooli ja se yhdistää kaikki noin kaksikymmentä veistoskokonaisuutta toisiinsa näyttelyn keskeisellä promenadialueella."

Kävijätavoitteeksi alkavalle kaudelle on Muumijääluolassa asetettu 50000 kävijää. "Pidän sitä täysin realistisena, koska parhaillaan olemme saavuttaneet 35000 kävijää jo elokuun loppuun mennessä", jatkaa Salmiheimo.

https://www.icecave.fi/winterpark | https://www.icecave.fi/

« Takaisin
Top