Pop-iskelmän suurnimi Antti Ketonen tuo joulushow'nsa Vesileppiksen ravintolaan 2.12.2023!
Loistavana esiintyjänä tunnettu Antti Ketonen on menestynyt niin sooloartistina kuin bändinkin kera. Karismaattinen viihdyttäjä valloittaa kansaa isoilla rakkauslauluillaan, jotka kasvavat entistä vaikuttavimmiksi livenä. Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. Kappale oli itse asiassa koko vuoden soitetuin radiobiisi Suomessa 2018 ja pyörii yhä edelleen säännöllisesti rotaatiossa!
Antti Ketosen vyöltä löytyy useita tunnustuksia muun muassa Kullervo Linna -palkinnosta ja Vuoden iskelmästä lähtien. Hänen kultaa saavuttanut esikoissoolonsa sisälsi Olisitpa sylissäni -menestysbiisin lisäksi muitakin hittejä kuten Ennen kuin alkaa ukkostaa ja Niin kaunis. Tuorein pitkäsoitto Ainoo tie (2022) on jatkanut pop-iskelmätaiturin menestyksekästä polkua luontevasti, muun muassa hiteillä Me mennään tän läpi, Jos sua ei huomenna ois ja Katri Ylanderin kanssa tehdyllä Koditon-biisillä. Levyn biisejä ovat Antti Ketosen lisäksi olleet tekemässä mm. Mikko Koivunen, Jonas Olsson, Aki Tykki ja Lauri Tähkä.
Komeaääninen Ketonen on julkaissut myös menestyneen joululevyn Joulu valtaa sydämen (2015) , joka sisälsi jo julkaisuvuonnaan 2013 hitiksi nousseen kappaleen Pelastat joulun.
Keikan ikäraja on K-18. Liput tapahtumaan maksavat 20€ ja ovat saatavilla ennakkoon Tiketistä sekä Vesileppiksen vastaanotosta.
Puh: 029 170 0170 / WhatsApp
Sähköposti: reception@vesileppis.fi
Ovet 21:00. showtime 22:00.
Videoita: