Lasten iät:

Savon Firmarock

La 27.01.2018

Leppävirran Sport & Spa Hotel Vesileppiksessä järjestetään ensimmäinen Savon Firmarock -bändikilpailu, johon voivat osallistua Suomessa toimivien yritysten kokoonpanot. Kilpailu huipentuu Vesileppis Areenalla 27.1.2018 järjestettävään karsintaan ja finaaliin*, jossa yhtyeet esiintyvät tuomaristolle ja yleisölle.

Tuomaristoon kuuluvat puheenjohtaja Tommi ”Tuple” Salmela (Tarot, Raskasta Joulua ja Lazy Bonez), Vesileppiksen toimitusjohtaja Kimmo Rossi ja digimarkkinoinnin tuottaja Markus Laakso.

Esitykset arvioidaan musiikillisten ja kokonaisilmaisullisten kriteerien perusteella. Musiikkityyli on vapaa. Kolme parhaiten menestynyttä yritystä palkitaan tuotepalkinnoilla, joiden arvo on 300–1 500 euroa. Kilpailu on osallistujille maksuton.

Savon Firmarock -säännöt

1. Kenelle kilpailu on tarkoitettu
Kilpailuun saavat osallistua kaikenikäiset henkilöt, joilla on voimassa oleva tai viimeisen kolmen kuukauden aikana päättynyt työsopimus edustamaansa yrityksen kanssa.

Yhtyeessä saa olla maksimissaan kaksi ulkopuolista jäsentä*. Alle kymmenen henkilön yritykset voivat hakea kahden yhtiön yhteistä bändilupaa tuomaristolta ilmoittautumislomakkeella.

2. Kilpailun sarjat
Kilpailussa on yksi sarja.

3. Ilmoittautuminen, karsinta ja loppukilpailu
Kilpailuun ilmoittaudutaan ilmoittautumislomakkeella, joka tulee lähettää 15.12. mennessä. Lomakkeeseen voi lisätä linkin kahteen bändin videoon ja/tai kappaleeseen.

Karsinnat ja finaali suoritetaan 27.1.2018 Vesileppis Areenalla, jossa yhtyeet esiintyvät yleisölle ja tuomaristolle.* 

4. Arvostelukriteerit
Tuomaristo arvioi esitykset musiikillisten, kokonaisilmaisullisten (live-esiintyminen, yleisön reaktiot jne.) ja persoonallisuudellisten ansioiden perusteella. Musiikkityyli on vapaa. Omista kappaleista saa plussaa.

5. Palkinnot
Kilpailussa jaetaan palkinnot kolmelle parhaiten sijoittuneelle seuraavasti:
* 1. sija: henkilökunnan TyHy-päivä ohjelmineen ja ruokailuineen, arvo 1 500€ (max 50 hlöä)
* 2. sija: kolme kappaletta kahden hengen kylpylä-majoituslahjakortteja, arvo 450 €
* 3. sija: kaksi kappaletta kylpylä-majoituslahjakortteja kahdelle, arvo 300 €.

>> Ilmoita bändisi Savon Firmarockiin <<

 

* Sääntöjä on muutettu osallistujien toiveista.
- Aiemmin yhtyeessä sai olla vain yksi ulkopuolinen jäsen, nyt kaksi
- Äänitteiden perusteella tapahtuvaa esikarsintaa ei suoriteta, vaan karsinta ja finaali tapahtuvat Vesileppis Areenalla 27.1.2018 yleisön edessä.

« Takaisin

Paketit ja tarjoukset

Majoitu edullisesti joulukuussa, alk. 45 €/hlö/vkr!

Tervetuloa nauttimaan Vesileppiksen leppoisasta tunnelmasta ja monipuolisesta tarjonnasta – joulukuussa majoitut meillä erityisen edullisesti!

alk. 45 €/hlö

Jouluksi Vesileppikseen!

Vietä joulu Vesileppiksessä ja nauti aterioista, kylpylästä ja muista hintaan kuuluvista herkuista!

alk. 212 €/2 vrk/hlö 2 hengen huoneessa

Uudenvuoden ja loppiaisen superpaketit

Varaa huikeat uudenvuoden ja loppiaisen kylpylä- ja hiihtopaketit: kaksi henkeä majoittuu yhden hinnalla tai koko perhe kahden hengen hinnalla!

Alk. 98 €/vrk

Tropical Winter Ukulele Fest 2018 -majoituspaketti

Tervetuloa maailman pohjoisimpaan ukulelefestivaaliin! Nauti trooppisesta tunnelmasta kylpylähotellin lämmössä.

alk. 69 € / hlö / vrk

Ladybug Rock 'n' Roll -majoituspaketti

Nauti edullisesti Ladybugin ainutlaatuisesta miljööstä, esiintyjistä ja kylpylähotellin monipuolisista palveluista!

alk. 74 €/hlö/vrk

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -teatteripaketti

Näe Varkauden teatterin veijaritarinaesitys ja yövy edullisesti Vesileppiksessä!

alk. 75 €/hlö

Nunnia ja konnia -teatteripaketti

Koe Varkauden teatterin Nunnia ja konnia -musikaali ja yövy edullisesti Vesileppiksessä!

alk. 86 €/hlö

Hyvän olon joogapaketti

Tervetuloa Hyvän olon joogakurssille, jossa keskitytään hathajoogaaharjoituksiin, joogafilosofiaan ja mielen sekä kehon hyvinvointiin!

alk. 235 €/hlö/ 2 vrk kahden hengen huoneessa

Keilaus

Hotellin asukkaille keilaus

- 10 % alennuksella

Kahden vuorokauden senioriloma

Tule viettämään seniorilomaa Vesileppikseen!

2 vrk alk. 105 €/hlö
(norm. 135 €/hlö)

Hemmottelupaketti kahdelle

Ota hetki aikaa

hänelle ja sinulle

Top