Lasten iät:

Vesileppiksen perinteinen joulu

Ti 26.12.2017

Mistä tuntee joulun? Pipareista, keveästi keinuvasta himmelistä, lepattavasta kynttilästä, iloisista kasvoista, joulun herkuista ja lämpimästä tunnelmasta. 

Iloiset tonttulapset ja joulumuori houkuttelevat yhteisiin askareisiin. Pukki saapuu tervehtimään joulunviettäjiä aattoiltana, ja rohkeimmat pääsevät hänen kainaloonsa.

Joulun herkkupöytä notkuu perinteisistä herkuista ja houkuttelee santsaamaan vielä kolmannenkin lautasellisen. 

Näistä on joulu tehty: hyvästä mielestä, jouluisista askareista ja yhdessäolosta. 

Lähdemme joulukirkkoon lyhtykulkueena – tai toki voit jäädä vielä hetkeksi vällyjen alle, sillä jouluna ei ole kiire minnekään.  

Reippailu talvisessa maisemassa nostaa punan poskille. Pakkasen puraisemat varpaat lämpenevät kylpylän lämpimissä kylvyissä. 
Kylve kynttilän valossa ja anna joulumielen valloittaa sydämesi. 
Vesileppiksen isot ja pienet tontut odottavat joulun vierasta pysähtymään hetkeksi kanssamme.

Kuisketta on kuulunut tontuilta siitä, mitä puuhaammekaan jouluna. Nautimme lämmintä glögiä, koristelemme pipareita, luistelemme, hiihdämme, kylvemme ja kuuntelemme joulurauhan julistuksen yhdessä hiljentyen, laulamme, tanssimme, iloitsemme ja tietenkin nautimme jouluisia herkkuja.

Tontut ja joulumuori toivottavat teidät viettämään joulua kanssamme. Tervetuloa nauttimaan tunnelmasta!

HINNAT
2 VRK ALK. 212 €/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
3 VRK ALK. 315 €/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa'
Tarjous on voimassa 23.–27.12.2018.

LISÄVUOTEET
AIKUISET 75 €/vrk
LAPSET 60 €/vrk

Joulunajan majoituspaketti sisältää ruokailut, aamiaiset, jouluista ohjelmaa sekä kylpylän, kuntosalin ja hiihtoareenan vapaan käytön.

RUOKAILUT
23.12. päivällinen
24.12. keitto-/puurolounas ja joulupäivällinen
25.12. keittolounas ja joulupäivällinen
26.12. keittolounas ja jouluinen päivällinen


Varaa joulupakettisi

Alennuskoodi: PROXMAS

Joulupaketit voi varata myös osoitteesta myynti@vesileppis.fi ja numerosta 029 1700 170.
 

« Takaisin

Tapahtumat

Uutiset

Kurssit ja koulutukset

Leirit ja turnaukset

Paketit ja tarjoukset

Apulanta-majoituspaketti

Yksi Suomen suosituimmista bändeistä saapuu Vesileppis Areenalle! Varaa edullinen Apulanta-majoituspaketti.

Alk. 89 €/hlö

Raskasta Joulua -majoituspaketti

Raskasta Joulua tulee taas! Varaa edullinen majoituspaketti, kun vielä ehdit – tapahtuma myynee nopeasti loppuun!

Alk. 105 €/hlö

Majoitu edullisesti joulukuussa, alk. 45 €/hlö/vkr!

Tervetuloa nauttimaan Vesileppiksen leppoisasta tunnelmasta ja monipuolisesta tarjonnasta – joulukuussa majoitut meillä erityisen edullisesti!

alk. 45 €/hlö

Jouluksi Vesileppikseen!

Vietä joulu Vesileppiksessä ja nauti aterioista, kylpylästä ja muista hintaan kuuluvista herkuista!

alk. 212 €/2 vrk/hlö 2 hengen huoneessa

Tropical Winter Ukulele Fest 2018 -majoituspaketti

Tervetuloa maailman pohjoisimpaan ukulelefestivaaliin! Nauti trooppisesta tunnelmasta kylpylähotellin lämmössä.

alk. 69 € / hlö / vrk

Ladybug Rock 'n' Roll -majoituspaketti

Nauti edullisesti Ladybugin ainutlaatuisesta miljööstä, esiintyjistä ja kylpylähotellin monipuolisista palveluista!

alk. 74 €/hlö/vrk

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -teatteripaketti

Näe Varkauden teatterin veijaritarinaesitys ja yövy edullisesti Vesileppiksessä!

alk. 75 €/hlö

Nunnia ja konnia -teatteripaketti

Koe Varkauden teatterin Nunnia ja konnia -musikaali ja yövy edullisesti Vesileppiksessä!

alk. 86 €/hlö

Hyvän olon joogapaketti

Tervetuloa Hyvän olon joogakurssille, jossa keskitytään hathajoogaaharjoituksiin, joogafilosofiaan ja mielen sekä kehon hyvinvointiin!

alk. 235 €/hlö/ 2 vrk kahden hengen huoneessa

Keilaus

Hotellin asukkaille keilaus

- 10 % alennuksella

Kahden vuorokauden senioriloma

Tule viettämään seniorilomaa Vesileppikseen!

2 vrk alk. 105 €/hlö
(norm. 135 €/hlö)

Hemmottelupaketti kahdelle

Ota hetki aikaa

hänelle ja sinulle

Top